nyt on tullut aika kiittää teitä ihania siellä ruutujen toisella puolen ja lopettaa Tilli Mössönpoika ja muita ihania -blogi. Tää on ollu mahtavaa aikaa, neljä vuotta ja kymmenen kuukautta! Se on järjettömän pitkä aika ja siihen mahtuu vaikka jos jonkinmoista käsityötä ja elämän mutkaa ja käännettä. Itse olen tuossa ajassa saanut kaksi ihanaa lasta ja joista vanhemmasta on tullut myös vakituinen käsitöiden tekijä täällä blogissa. Ja tiiättekö, niin tulee olemaan jatkossakin!  Enhän mää nyt näin ihanaa, rakasta harrastusta noin vaan jätä taakseni, vaan nyt on aika siirtyä elämässä eteenpäin. Tilli Mössönpoika jätetään seikkailemaan omaan satuunsa ja teidät toivotan tervetulleeksi pian avautuvaan, uuteen blogiini, osoitteeseen muitaihania.blogspot.com. Nähdään taas! 

Hei, tässä on Aini, Einin sisko. Todella mukavaa, että aikuiset sisarukset sattuivat saamaan vauvansa yhtäaikaa. On helppoa jakaa arjen iloja ja suruja yhdessä. Imetyskin sujuu kummaltakin niinkuin vettä vaan! Nyt on käymässä kuitenkin niin, että Ainin ja Einin tiet eroavat. Eini jää tänne Tampereelle, mutta Aini muuttaa jonnekin, vielä tietämättömään paikkaan. Vaikka teille! 

Ainin voit huutaa omaksesi Imetysnukkekaupasta, joka toimii näin:

Huuda omaksesi yksilöllinen imetysnukke. Maksa tarjoamasi summa Unicefille, tuotto menee Itä-Afrikkaan, jossa on pahin ruokakriisi kahteenkymmeneen vuoteen. Nälänhätä koettelee ennenkaikkea lapsia. Kiitos, että autat!

Kaunis ja herttainen tapa auttaa, nyt Tilli Mössönpoika ja muita ihaniakin on pienenä muruna auttamassa.

Nämä pöllöset ovat erityisen mahtavia siks, että mustassa höyhenpeitteessä on kimalletta. Aivan oikeaa kultaista pikkujoulutimanttipölyä! Jos saisin kutsun sen sorttisiin juhliin, joihin vietäis pikkujoululahja, käärisin varmasti pöllön pakettiini. Huomenna sataa lunta ja tuo kuurainen maa saa oman säteilevän kuorensa. Joulu saa tulla, pöllöt jo odottavat.

Ite etti kankaat ja piirsi nurjalle puolelle pöllön "kaavan", valitsi nauhat ja istahti syliini ompelukoneen ääreen. Minä painoin kaasua ja tyttö ohjasi. Käänsin pöllön oikein päin ja hän täytti sen vanulla, lempihommaansa kuulema. Ompeli itse kääntöaukon kiinni ja sanoi äiti mää haluan ommella enemmänki näitä kääntöaukkoja, tää on kivaa! Silmät piirsi lyikkärillä ja pyysi minua kirjomaan ne. Nimesi pöllönsä Lilaksi.

Haki kangaslaatikkonsa sillä aikaa, kun olin veljeään nukuttamassa. Teki matolle maiseman. Kukkapelto, puu ja kuu sekä hän ja Lila-pöllö. Nuo puun vihreät sykeröt on mun suosikkikohta! Ja tuo sydänhousuinen jättiläinen!

Äiti, mää tahtoisin olla samantapainen ku sää, hän eräänä iltana mulle tokaisi. Juuri sillä hetkellä emme tehneet käsitöitä yhdessä, joita siis paljon teemme, tilanne oli eri, mutta kyllä mulle hymy tuli huulille ja kyyneleet silmäkulmaan vierähti. Samantapainen! Ei samanlainen vaan -tapainen, eli jotain sinnepäin muttei ihan. Suloista.

Voi kultarakas tyttöseni, saat olla just semmonen ku oot, ja on älyttömän ihanaa kun oot myös innostunut samoista asioista kuin minä. Ja ikää on vasta neljä ja puoli vuotta. Mutta niin me vaan yhdessä tehdään samoja juttuja, viekukkain sohvalla istuen. Tosin nyt ei enää paljoa rauhassa istuskella, on nimittäin pikkuveli lähtenyt liikkeelle ja perässä saa olla kokoajan. Sen verran huojuva on se seisomistyyli vielä. Sillä aikaa kun äiti on velipoijan perässä, lukee isosisko kirjojaan, sillä lukutaito opittiin sekin täällä aivan hiljattain. Paljon uusia taitoja, kuvissa näette taidonnäytteet käsinkirjonnasta, napin ompelusta, nukenvaatteista, aplikaatioista ja niiden asettelusta.

• Innostus ja ohje villatakkiin Rilliksen blogista.
• Langan sain muutama kesä sitten ystäväni äidiltä ja nimesin sen tunnelangaksi.
• En tiiä mitä materiaalia lanka on, mutta ontelomaista se on ja vyyhdittynä oli.
• Tykkään langan kerimisestä palloksi.
• Ihmettelen sitä, miten olenkaan viime aikoina tehnyt paljon ruskeita juttuja.
• En aio kyllä hetkeen neuloa mitään ainaoikein-neuleena.
• Kädenjälkeni on paljon parempi vaikka kirjoneuleena.
• On ollut ilo neuloa ilman jatkoseuraamuksia, eli päänsärkyä.
• Lapsillani on myös muita leikkikaluja kuin pöllöt ja matonkudekerä.
• Josta tulikin mieleeni, että Neitokainen keksi laskea eräänä iltana kaikki Brio-merkkiset lelumme. Niitä oli yhdeksän.
• Ja kyllä, ne olivat lähes kaikki puisia.
• Tasapainoksi meillä on myös ainakin sata petsoppia.
• Nyt lähti vähän sivuraiteille.
• Ajattelin alunperin, että mintunvihreät napit olis ihanat, mutta koska nappikaupallani ei ollut semmoisia tarjota, valitsinkin nuo hauskat raidalliset.
• Olisin tahtonut tehdä samaan sarjaan kuuluvat kelta-valko-raidalliset housutkin, mutta semmonen trikoo oli liian ohutta ja tein sittenkin kelta-oranssit ja saman sävymaailmaisen bodyn ja sitten alkoi mietityttää puenko poikani vallan tyttöväreihin.
• Sen vuoksi huomenna menemme kävelylle kangaskauppaan ja ostan vihreää resoria.
• Vaikka en ees ajattele tyttö- ja poikavärejä yleensä.
• Oho, taas sivuraide.
• Mutta junassa olis kyllä kivaa matkustaa.
• Tuo mun mannekiini Hymykuoppispoika ei oo koskaan vielä junaillutkaan.
• Eikä se oikein tykännyt villatakissakaan olosta.
• Mieluummin olis noussu vaan seisomaan. Kokoajan. Äitiä vasten on paras.
• Äiti ♥ Hymykuoppapoikanen.
  

Kun netti ei toimi, sitä ehtii vaikka mitä. Viimeisen kahden (!) viikon aikana olen siivonnut joka päivä (aivan kuten aina muutenkin) ja ylläpitänyt siisteyttä (koska niinä hetkinä ei ole voinut istahtaa koneen ääreen) ja neulonut (ilman käväsempääkkiätsekkaan-taukoja) ja tietysti myös kärsinyt neulomisen jälkeisestä päänsärystä. Muitakin uusia ompelu- ja puuhastelujuttuja on tullut tehtyä, mutta enhän mää pääse niitä tänne teille päivittelemään, kuin vain näin harvakseltaan lainaverkossa. Ihan kivaa on olla netitönnä, mutta vähän kyllä yksinäistäkin. Onneksi välissä voi käydä neulomassa Kässäkerhossa, siellä on aina kivaa!

Neitokainen sai paksun pakkaspipakin, myräkkämyssykän. Oli kuulema vaan viheliään kutittavaa sorttia tuo äidin valitsema lanka. Olis pitäny ottaa sittenki sitä seittemän euron alpakkaa, ajattelin... Kunnes, pihalla pipo tuntuikin jo paremmalta, kutitus katosi ja äiti sai kiitoksen.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Suloisesta pienestä tytöstä tuli isosisko, joka sai lahjaksi oman imetysnukkensa ja vastasyntynyt veljensä sai oman pöllön. Tietysti, mitäpä muuta meiltä! Kortti on Kanelikaupan herkku.

Eräänä iltana kävi sitten niin, että kaksi melko tuoretta isosiskoa pääsivät Tiinan Askartelukerhoon, jossa tehtiin kenkälaatikkohuoneet. Kerho oli tehokas, sillä mukana hääri myös toisen isosiskon pikkuveli, mutta tytöt olivat silti kai aivan tyytyväisiä kerhon antiin. Välissä oli pulla- ja pillimehutaukokin, ja tyhjistä pillimehupurkeista saatiin sopivasti pienen sängyn rungot. Tyttöjen liimatessa helmiä sängynjaloiksi tämä Tiina-täti ommella hurautti sänkyihin patjat. Ensi kerralla kerhossa sitten taas lisää huonekalujen rakentelua.  Oli kivaa olla kerhontäti!

Rennoissa vaatteissa on parasta olla. Ainaki minun mielestä ja ainakin kotona ollessa! Lempiasuni on leggingsit ja siinä päällä iso, löysä paita/mekko/tunika. Tai ainakin semmoinen, jossa ei tarvitse ajatella vatsaansa.  Eli ei ihme, että kun vastaan tuli hauska kangas, niin tekaisin itselleni(kin vihdoin jotain!) jättipaidan.

Paita valmistui todella helposti. Tein sen kaavoittamatta yhdestä palasta kangasta (150cm x 150cm), johon leikkasin keskelle pääaukon (edestä hitusen syvemmän kuin takaa) ja sivuja kavensin vähän, jotta sain aikaan ns. hihat.  Kaula-aukkoon ompelin kaarrokkeen eiku alavaran eikäku mikä se on (kotiäidin aivot ovat pehmeät!), jotta se ei venyisi turhaan, vaan paita olisi trikoisuudestaan huolimatta täpäkkä päällä.  Hyvä paita tulikin! Niin hyvä, että vieraanani ollut kälykkeenikin tahtoi samanlaisen ja niin me hurruuteltiin paitojamme vuorotellen kuin ompelukerhossa konsanaan.

Kaksi erilaista kangasta, sama kaava, eri mannekiinit. Tässä lopputulokset:

Jostain, mistä itse kovasti tykkää, on myös mukava saada kehuja muilta. Kässäkerhon tytöt tykästyivät paitaan niin, että kerhoa seuraanneena päivänä ovelleni tuli jo kangaslähetys, että mulle kans mulle kans!

Meillä kävi yhtenä päivänä ihania naisia lapsineen kylässä. Yksi heistä oli Karmiininpunainen kera suloisen vauvansa. Tuliaisena sain yllärinä hauskan heijastimen. Sellaisen juuri, joita olin blogissaan ihaillutkin. No, ei tullut yllätyksenä mulle sitten, että kun Neitokainen näki tuon, halusi hänkin tehdä omansa. Tyttö kipaisi samantien omalle kangaslaatikolleen, jossa muisti olevan nahkapalasia (vaikka oon itsekin hyvä muistamaan tavaroiden paikat, niin en tajua miten tuo tyttö muistaa tarkalleen millaisia kankaita on missäkin ja mistä kankaista on saanut omia tilkkujaan omaan laatikkoonsa - tai no, siis just siks, oman laatikon omat kankaat!) ja minä kaivelin omat kätköni ja niin me Hymykuoppapoikasen nukkuessa päiväunia, teimme omat versiomme!

Tekeminen oli tosi kivaa ja nyt on heijastusta äidille, tyttärelle, pikkuveljen vaunuihin, isänpäiväksi, Leena-nukelle ja nukenrattaisiin. Illalla katsellessamme Nenäpäivä-lähetystä televisiosta, tokaisi Neitokainen heijastimiin liittyen ihanasti. Mutta siitä lisää myöhemmin!